Grillikatoksella kävijän kannattaa vieläkin ottaa omat polttopuut mukaan, jos haluaa makkaroita lämmitellä. Sytykkeitäkään ei paikan päällä ole välttämättä tarjolla ky:n puolesta, koska nekin tapaavat hävitä omille teilleen polttamatta.
Muistetaan sitten lisäksi ajatella seuraavaa kävijää eli siivotaan sotkut.
Tanja
Jouluaamuna
Laulaa jo tuuli
kimaltaa hanki
idässä auringon ensi häivä,
pilvien harso
sumujen harso
viriää valo, saa äänen päivä
Pikkuinen tonttu
tornissa yksin
maailma hengittää hiljaa ihan,
öinen rauha
joulun rauha
aamu sarastaa ylitse pihan
Laulaa jo tuuli
kimaltaa hanki
aukeaa taivaan kirkas valo,
pilvien hohde
sumujen hohde
maailman herättää taivaan palo
Tuula Korolainen
Rauhallista joulun aikaa kaikille!
Puut mukaan grillille!
Kyläyhdistyksen grillikatoksella on puiden kulutus pompsahtanut ja varasto on tyhjä kuivista puista. Kannattaa siis kulkijan ottaa varuilta omat puut mukaan, jos haluaa esim. makkaroita paistaa ja kahvit kiehauttaa.
Kaita polku grillille vie osoitteessa Torronseläntie 79.