Vuonteen seudun historiaa

ASUTUS

Kauan ennen ajanlaskumme alkua oli tällä seudulla elämää muutenkin kuin karhujen, susien, hirvien ja muiden metsänelävien toimesta. Jääkauden jälkeen, 6000-500eKr. kuljeskelivat alueella metsästäjät ja keräilijät. Myös idän ja lännen välinen kauppareitti kulki alueen halki. Jälkipolville näistä retkistä on jäänyt nähtäväksi Sarakallion kuulut kalliomaalaukset vesistön yläjuoksun varrella. Myös kivikautista kampakeramiikkaa ja tulisijan paikkoja on löytynyt näiltä ajoilta. Lappalaiset laidunsivat porojaan jäkäläisillä kankailla 1350-1400-luvuilla. Saamelaisajoilta on jäänyt peuraan liittyviä paikannimiä, kuten Hirvas, Peurunka, Petruma ja Tarvaala (tarvas). Lappalaisten jäljiltä on vain vähän muinaislöytöjä. Keittosijan kiviladelmien ja kala-arinoiden ohella ovat säilyneet vain liistekatiskat, nokkos- ja ajuuriköydet sekä  kaarnakohot ja tukkiruuhet.

Hyvät riistamaat sekä kalavedet houkuttelivat pyyntimiehiä kauempaakin kartuttamaan ruokavarojaan talven varalle, mikä karkotti lappalaiset seuduilta. Hyvät vesireitit auttoivat liikkumista erämaille ja myös saaliin kuljettamisessa asuinsijoille. Leppävesi kuului hauholaisten eräalueeseen. Hauhon seurakunnan muistojulkaisussa kerrotaan hauholaisten retkistä Päijänteeltä pohjoiseen, aina Rautalammilta Viitasaarelle ja Saarijärvelle saakka. Hyvät saalispaikat löydettyään erämiehet asettuivat koko kesäkaudeksi pyyntiä harjoittamaan. Talvella puhdetöinä valmistetut verkot, nuotat ja rysät tuotiin mukana. Eräkansa halkoi tukkeja nuijimalla ns. honkilautoja ja -lankkuja, joista rakennettiin kalapaikan läheisyyteen kalasauna missä kesäaika asuttiin. Näiden raunioita, varsinkin uuninsijoja on löydetty merkkeinä muinaisista asujista myös Leppäveden rannoilta. Kalamajojen paikkoihin viittaavat myös maja-alkuiset sanat.

Hakattiinpa kesäpaikalle usein myös kaski ja vasta kun siitä oli vilja korjattu ja talvi jo teki tuloaan, palattiin runsaine saaliineen takaisin kotia talvea viettämään. Jo 1400-luvulla Kanta-Laukaan mailla, Leppäveden länsirannalla ja Torronselän itärannalla, viljeltiin ruista, ohraa ja hernettä, mahdollisesti myös kaskinaurista. Jääkautta saavat laukaalaiset kiittää kivettömistä pelloistaan. Kun erämiehet 1500-luvulla jäivät päiväkuntiinsa pysyvästi, myös viljelykset laajenivat.

Jotta paikat kaukana kotoa eivät tuntuisi vierailta, annettiin niille kotoisia nimiä. Tältä ajalta periytyvät useat Laukaan paikannimet, mahdollisesti myös kunnan nimi (Laukala). Esimerkiksi Vitsiälästä ovat johdetut Vihtavuoren, Vihtajärven ja Vihtiälän paikannimet. Vitsiälän kylän talojen nimet toistuvat myös paikannimissä Tourula (Touru), Tourujoki, Haukka, Puuppola (Puuppo), Vehniä (Vihniö), Pukara (Pokkari).

Paikallistarustossa on mainintoja entisaikojen vesireiteillä sijainneista kivistä. Torronselällä on sijainnut ”Kertunkivi”, jolla istuva vedenneito näyttäytyi eräkauden kalastajille. Leppäveden Luulunlahdessa sijainnelle ”Liisankivellä” oli joku puolestaan taruperäinen kirkonmies vienyt rakastettunsa kuolemaan.

Kuningas Kustaa Vaasa oli huolestunut kansalaisten ahtautumisesta rannikkoseuduille ja eteläisen Suomen suurten järvien rannoille. Niinpä hän 1500-luvun puolivälissä antoi käskyn erämaiden asuttamisesta, jolloin väkeä alkoi saapua sekä Savosta, Hämeestä että osin myös Pohjanmaalta. Näihin aikoihin oli Antti Mikonpoika Kokkonen asettunut asumaan Pärnäsaareen, missä hän piti yhden miehen erämaata. Muutaman vuoden kuluttua Antti sai naapurikseen Pekka Laurinpoika Mielikäisen. Talon nimeksi tuli Juntula, minkä niminen kylä löytyy myös Hauholta. Molemmat talot muodostivat Pärnäsaaren jakokunnan.

Mustelmitta ei Vuonteen seudunkaan asuttamisesta selvitty erämaa-alueita jaettaessa, kun rajat olivat vähän sillä periaatteella, että mitä nyt terve mies ehtii päivässä kiertää. Hämeen erämiehet olivat suorastaan suivaantuneita saalismaittensa menetyksestä uudisasukkaille. Hauholainen Esko Tuomaanpoika jatkoi itsepäisesti kalastelua omin lupine sukunsa vanhoilla kalavesillä. Uudisasukkaiden tästä luvattomasta touhusta huomautettua, tämä tuli Juntulan taloon, missä ensitöikseen hajotti neljä kasaa nauriita, vaivalla kasvatettuja, ja heitti ne vielä järveen. Tämän jälkeen hän hakkasi talon isännän Pekka Mielikäisen veneen rikki lyöden vielä airolla talon Elina-tyttäreen kaksi verihaavaa. Tästä kotirauhan rikkomisesta seurasi Rautalammin syyskäräjillä 1566 ankara tuomio ja Esko joutui mestattavaksi. Sakkoa piti Eskon maksaman ennen kaulan katkaisua 40 markkaa oman käden oikeudesta.

Tässä yhteydessä voitaneen kertoa myös toinen paikkakuntaan liittyvä oikeusistunto, joka käytiin Pärnäsaaressa 133 vuotta myöhemmin. Lapsenmurhasta syytettynä seisoi oikeuden edessä Ilveslahden kolmannellakymmenellään ollut Maria Klemetintytär. Lapsen ruumis oli löytynyt läheisen karhunpesän luota. Tuomio oli kova – kuolema polttoroviolla, joka toimeenpantiin Tarvaalantien varrella olevilla Hirvikivillä. Sen jälkeen Hirvikivien seutu oli monien kummitusjuttujen kohde ja hirvittävä siitä oli pimeän aikaan ohi kulkea.

Asutus Vuonteen alueella lisääntyi vähitellen, talot kasvoivat ja kylä kehittyi. Uusia tiloja syntyi päätiloja jakamalla ja tekemällä uudisasutuksia korpeen. Vuonna 1618 Saviolla sijainneesta Iso-Oksalasta erotettiin omaksi talokseen Vähä-Oksala, jonka haltijaksi tuli Oksasten suku. Myöhemmin se jakaantui Perintölän, Moision, Kankaan, Keskisen ja Kotilahden tiloiksi. Juntulasta puolestaan lohkottiin Salmelan talo. Torpat syntyivät 1700-luvulla. Torpparit tekivät isäntätaloilleen 12-tuntisia työpäiviä 2-6 päivänä viikossa. Mökkitupalaiset, jotka olivat käsityöläisiä, tekivät vain 10-25 taksvärkkipäivää vuodessa.

Pernasaari, joka toimi sotilasvirkatalona, kuului pitäjän suurimpiin tiloihin 3/4 manttaalillaan. Vuoden 1881 tulotilaston mukaan siihen kuului 1 talonsavu, 8 torpansavua ja 10 muuta savua. Hevosia oli 29 ja lehmiä 61 päätä joten navetalla ja talleilla kävi melkoinen hännänhuiske. Viimeisen vuokrasopimuksen päätyttyä apteekkari Enckellin kanssa 20.9.1920 tila luovutettiin kouluhallitukselle ja 1931 siitä tehtiin kasvatuslaitos ”varttuneille maalaispojille”. Vuonna 1994 koulukoti muutettiin nykyiseksi Laukaan varavankilaksi.

 

LIIKENNE JA KULTTUURI

Ns. ”Vanha Laukaantie” Pälkäneeltä Jämsän kautta Laukaaseen oli raivaamaton talvitie, kun kreivi Pietari Brahe 21.3.1640 Turusta palatessaan yöpyi Pernasaaressa. Kustaa III:n aikana 1788-1790 rakennettiin tieyhteys Laukaasta Vuonteen ja Ruuhimäen kautta Mikkeliin.

Asutuksen lisääntyessä maitse tapahtuva liikenne kasvoi ja kievarikyyti oli yksi sen ajan tärkeä liikennemuoto. Vuoden 1734 ”ruottin laki” määräsi pidettäväksi majataloja eli kestikievareita, joista matkalaiset saivat tarvitessaan yösijan, ruokaa ja hevoskyydin seuraavaan kestikievariin. Juntulan talo oli Vuonteen seudulla 1800-luvulla kunnes kievarin pito myytiin 1890 Severus Oksaselle Savion kylän puolelle. Vuonteen salmi oli maaliikenteelle jonkinmoinen haitta ja salmen ylitys tapahtui kapulalossilla. Vierailta kulkijoilta perittiin lauttarahaa, oma väki pääsi vähemmällä.

1800-luvun puolivälissä alkanut metsäteollisuuden nousukausi ja sen myötä kasvanut puun uitto Vuonteen salmessa katkaisi lauttayhteydet aika ajoin useiksi tunneiksi. Jo vuonna 1875 oli tehty kuntakokoukselle ehdotus sillan rakentamisesta salmen ylitse, mutta se katsottiin aivan liian suuritöiseksi ja kalliiksi. Kolme vuotta myöhemmin asia otti taas tulta alleen, ja alan insinööriltä hankittiin tarkat tutkimukset ja kustannusarvio, mutta siltahanke jäi hautumaan vielä pitkäksi aikaa.

Jäätie oli talvisin ahkerassa käytössä. Se kulki Lahden talon rannasta Torronselän yli Kotilrantaan ja siitä Pukkisalmen kautta Leppäveden toiselle puolen Ranta-Rutaseen. Myös Kovasen linja-autoliikenne Tarvaalasta Jyväskylään kulki talvisin tätä reittiä. Kesällä liikennöinti tapahtui lossin kautta, mutta se oli jäätietä huomattavasti hitaampi reitti, sillä tiet olivat huonokuntoisia. Vesireitillä liikennöi Matti-alus.

Vuonteen sillan rakentamista

Linja-autoliikenteen laajentuessa seutukunnalla sai Eino Turunen vuonna 1931 luvan aloittaa liikenteen reitillä Lievestuore-Vuonteensalmi-Jyväskylä. Kiire yhteiskunnassa oli keksitty ja kun kaupunkiin tai kirkolle piti päästä, tukkilauttojen tukkima salmi kävi hermojen päälle. Paikalliset asukkaat pitivätkin 13.11.1930 Pernasaaressa kyläkokouksen, jonka tuloksena Laukaan kunnallislautakunta hyväksyi esityksen jo 15.11.1930 valtuuston tukemana ponnella, että silta rakennettaisiin työttömyystöinä. Sillan rakennustyöt teki v. 1932-33 Kone- ja Siltarakennus Oy ja kustannukset olivat liki 2,2 miljoonaa markkaa. Silta oli silloin maan suurimpia siltoja. Sillan rakentaminen selvitti lopulta myös yhden onnettomuuden, kun salmesta löydettiin kauan kadoksissa ollut henkilö autoineen.

KOULU JA ELINKEINOELÄMÄ

Opinsaanti tapahtui 1800-luvulla kiertokouluissa jotka perustettiin luku- ja kristillisyydentaidon sekä kirkkoveisuun edistämiseksi sekä opettamaan luvunlaskua ja oikeinkirjoitusta, Suomen historiaa kuin myös maantietoa. Kyläkunnallamme nämä kiertokoulut toimivat Juntulassa ja Oksalankylällä Perintölässä kunnes Oksalan koulupiiri perustettiin v. 1921. Varsinainen koulurakennus Vuonteelle valmistui v. 1937 ja se toimii edelleenkin alakouluna.

Pääasiallisena elinkeinona kylällä oli pitkään maanviljelys ja karjanhoito. Kalastuksella, marjastuksella ja sienestyksellä saatiin leivänjatketta. Puhdetöinä tehtiin käsitöitä ja harrastuksia ja tapahtumia järjestettiin ensisijaisesti kotikylällä. 1800-luvun puolivälistä luontaistalous alkoi teollistumisen myötä vaihtua rahataloludeksi. Ensimmäiset kyläkaupat olivat varsinaisia sekatavarakauppoja. Emil Juntunen piti kauppaa ”puojinmäellä” 1920-1930-luvun vaihteessa ja viereisen lammen rannassa miehellä oli oikein höyrykoneella käypä mylly. Myllärinä toimi Viljami Saarinen. Toinen sekatavarakauppa oli Kotirannassa, missä emäntä Martta Saarisella oli eteiskamarissa puoti 1920-luvun lopulta aina sodan alkamiseen saakka. Hän toimi myös kylän ompelijana ja torikauppiaana vielä kaupan lopettamisen jälkeenkin. Isäntä-Matin käsissä syntyivät tukkireet ja pajassa kengitettiin hevosia sekä tehtiin muita sepän töitä. Vanhassa saunassa toimi lihapalvaamo. Pieni aittapuoti oli myös Oksalan kylällä Herman Palosella. Vuonteella toimi myös Enckell´ien kauppapuutarha.

Teollistumisen kasvu ja koulutuksen lisääntyminen muuttivat myös maaseudun elinkeinorakennetta. Yhä toimivia maatiloja on Vuonteellakaan enää kourallinen. Kyläläisten siirtyessä työhön kodin ulkopuolelle palvelut alkoivat vähitellen keskittyä suurempiin asutuskeskuksiin. Sodan jälkeen kauppakilpailua tarjosivat osuustoiminnalliset Mäki-Matti sillan kupeessa ja Keskimaa kaupanmäellä. Kaupan rakenteen muuttuessa kauppakeskuksia suosivaksi joutuivat kyläkaupat lopettamaan toimintansa. Viimeisenä sinnitteli Keskimaan kaupan tiloissa yksityinen yrittäjä.

Historiikin on koonnut Tauno Liimatainen ja sitä on täydentänyt Marita Saarinen.

Lähteet:

  • Berndtson, Nils 1964. Laukaan historia 1. Laukaan historiatoimikunta. Jyväskylä.
  • Kuokkanen, Pertti. 1983. Laukaan historia 3. Laukaan pitäjähistoritoimikunta. Gummerus. Jyväskylä.
  • Palmroth, W. 1929. Muistojulkaisu 600-vuotisjuhlaa varten. Hauhon seurakunta. Hämeenlinna.
  • Valorinta, Väinö 1956. Kolmen vesireitin sydämessä. Wanhan Laukaan kotiseutuyhdistys ry. Jyväskylä.
  • Saarinen, Anja. Haastattelu maaliskuussa 2002.